Arpaisten päiväretki Soinissa

Vielä hyvin tuntematon Arpaisten reitti Etelä-Pohjanmaan ylängöllä (kyllä, ei ole vaan aakeeta laakeeta kuulkaas koko Pohojammaa!) kulkee Ähtäristä Soiniin. Kokonaisuudessaan sille tulee mittaa yli 50 kilometriä ja matkan varrelle jää hienoja suomaisemia pitkospuineen ja todella upea harjumuodostelma.

Koska sattuneesta syystä aina silloin tällöin pakkaan puukoot ja painirikoot mukaan ja käyn Pohojammaalla räyhäämässä, olen retkeillyt jonkin verran silläkin suunnalla. Arpainen on ollut listalla jo ikuisuuden ja tänä keväänä lopultakin tuli sopiva sauma.

Arpaisten reitti Soini
Arpaisten reitti Soini

Arpainen siis kyllä tunnetaan jotenkuten Pohjanmaalla, mutta muualla se on kyllä aika täydellisen tuntematon helmi. Mutta voihan se vaikka olla, että tämänkin reitin suosio vallan räjähtää, kun Retkipaikan uudessa kirjassakin juuri esiteltiin toinen retkikohde Soinista!

Ja tähän väliin kirja-avostelu: Retkipaikka Uudet Seikkailut. Tykkäsin kovasti, mutta. Minusta siinä missä tosi monet retkipaikkakuvaukset kirjassa olivat todella “myyviä” ja kohteet siirtyivät välittömästi to go -listalleni, esimerkiksi juuri Soinin Kuninkaanjoen vaellusreitin kuvaus ei minusta ollenkaan toiminut. Teksti keskittyy suurelta osin vain kuvailemaan reitin nimen historiaa ja driftinautoiluunkin siinä jotenkin onnistutaan pääsemään. Teksti ei herättänyt minussa oikein mitään suuria tunteita. Sääli, tai sitten vika oli lukijassa. Mutta siis tosi moni muu kijan kohdekuvaus herätti heti retkitarpeen!

Mutta, nyt lähdetään retkelle Arpaisille!

Arpaisten reitti Soini

Arpaisten reitin pääpointteja on minusta kaksi, Matosuon pitkospuut ja Arpaisten harju. Eli kaikki retken “herkut” ovat Soini-Arpainen välillä. Ähtärillä on jo pandat, niin joku raja. Tällä retkellä suo jätettiin välistä ja matkaan lähdettiin Pohjoiselta parkkipaikalta (navigaattoriin Haasia-ahontie 400). Matkaa tänne on Soinista noin 25 kilometriä, polkua pitkin noin 28 km.

Retkiseuranani oli perheeni seniorijaosto, eli isäni ja hänen puolisonsa. He varmasti suuresti ilahtuvat tästä määritelmästä, että terveisiä vaan! Suunnitelmana oli tehdä muutaman tunnin eväsretki Arpaisille, jossa isä oli käynyt viimeksi kouluretkellä lapsena.

Arpaisten reitti Soini
Vielä jalka nousee! 🙂

Arpaisten harju on noin viisi kilometriä pitkä, jääkauden synnyttämä muodostelma, joka on parhaimmillaan noin 15 metrin korkeudessa järven pinnasta.

Pohjoiselta parkkipaikalta pääsee upeaa, harjun päällä ja järvien välissä kiemustelevaa polkua pitkin Arpaisten kämpälle ja retkisaunalle. Matkaa kertyy noin 4 kilometriä suuntaansa. Lisäksi kiersimme Arpaisten kämpältä lähtevän 3,5 km Kalevin kiekan, joka oli kyllä ihan suositeltava lisä. Reitti tekee nimensä mukaisesti kierroksen kumpuilevassa, perisuomalaisessa hongistossa.

Arpaisten reitti Soini
.. jaaa hongat huuu-mii-noiiii..

Itse Arpaisten kämppä on vanha hirsirakennus, josta löytyy nukkumalavereita ja tulipaikka. Lisäksi pihassa on kiva nuotiopaikka joen rannassa, puuliiteri ja tietysti puucee.

Arpaisten kämppä Soini
Arpaisten kämppä

Mutta, samassa pihapiirissä on myös uuden oloinen retkisauna! Ihan mieletön, siisti minihirsisauna, jonka kuka tahansa saa lämmittää retkilöylyjänsä varten. Tämän takia vähintään tänne on pakko palata, koska se jäi tällä reissulla testaamatta!

Arpaisten sauna Soini
Arpaisten retkisauna

Kaiken kaikkiaan koko retkiseurue oli sitä mieltä, että “olipa tosi hieno paikka”! Lämmin suositus siis, jos liikut Etelä-Pohojammaalla. Ja miksipä et liikkuisi!

Soinista saa kätevästi tilattua taksin takaisin autolle, jos haluaa tehdä vaikka pidemmän vaelluksen kylältä Arpaisille (vajaa 30 km). Ja Soinissa kannattaa käydä ainakin bongaamassa maailman ainoa vaivaisakka kirkon tapulilta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *